Dwayne Johnson

”Can you smell what the Rock is cooking!” Näin ärjyy ja karjuu Dwayne Johson eli The Rock showpainin parissa. Nyttemmin elokuvamaailman ehdoton kärkinimi ihastuttaa katsojia niin autojen kuin luonnonkatastrofien parissa. Voidaankin todeta, että The Rock on vuoden 2015 kovin viihdealan nimi.

Kaliforniassa syntynyt Havaiji-taustainen Dwayne oli ennen painiuraansa varsin lupaava jalkapalloilija (amerikkalainen jalkapallo). Itse asiassa Dwayne voitti Miamin yliopiston väreissä Yhdysvaltojen yliopistoliigan mestaruuden jonka jälkeen hän kokeili siipiänsä Kanadan jalkapalloliigassa. Ura jäi vain 2 kuukauden mittaiseksi. Vuonna 1995 Dwayne päätti seurata oman isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä ammattilaispainin areenoille.

The Rock paini ammattilaiskehissä vuodesta 1995 lähtien. Hän kuitenkin vierailee WWE-tapahtumissa ajoittain, nostaen yleisön aina varpailleen uskomattomalla energiallaan. Rockia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana vapaapaini-ammattilaisena ja hänen 17 eri mestaruusvyötä puhukoot puolestaan. Juuri hänen vapaapainin kautta saavutettu kuuluisuus nosti hänen myöhemmin populaari- ja viihdekulttuurin ehdottomaan kärkeen.

Johsonin ensimmäinen läpilyönti elokuvien maailmassa tapahtui The Scorpion King -elokuvan kautta. Hänen 5,5 miljoonan dollarin palkkio nousi maailmanennätykseksi, sillä kukaan ensikertalainen ei ollut saavuttanut näin suurta palkkaa elokuvaroolistaan. The Rock esiintyi myöhemmin mm. Fast and Furious –elokuvissa, joiden avulla hän sementoi asemansa elokuvamaailman eliittiin. Hänen viimeisin San Andreas -elokuva oli niin ikään huippumenestys.

43-vuotias Rock on vasta aloittamassa, ja lisää ryminää on tulossa myös tulevaisuudessa.

Christopher Nolan

Vuonna 1970 syntynyt Christopher Nolan on kotoisin Lontoosta, ja nykyään hän toimii Hollywoodissa elokuvaohjaajana, -tuottajana ja käsikirjoittajana.

Hänen ensimmäinen kokoillan elokuvansa, vuonna 2000 ohjattu Memento, oli jo hyvin menestynyt, ja se tuotti lähes 40 miljoonan dollarin lipunmyyntitulot. Viiden miljoonan dollarin tuotantokustannuksilla tätä voi pitää kaupallisesti loistavana hyvänä tuloksena. Cristopher Nolan teki tämän muistin menetyksen teemaan liittyvän elokuvan yhdessä veljensä Jonathan Nolanin kanssa. Cristopher vastasi käsikirjoituksesta yhdessä veljensä kanssa, ja elokuvan erikoinen juoni huomioitiin myös Oscar-ehdokkuudella parhaaksi käsikirjoitukseksi.

Toinen suurmenestys oli norjalaisen Insomnia-elokuvan USA-versio vuonna 2002. Tämä elokuva tuotti lipputuloja yli 110 milj. dollaria. Insomnian jälkeen Nolan pääsi lopulta tekemään isomman budjetin elokuvia, ja hänen ohjaamansa Batman Begins valmistui vuonna 2005. Erona aikaisempiin Batman-elokuviin oli se, että Nolanin versio oli huomattavasti realistisempi. Tämäkin elokuva oli suurmenestys, ja lipputuloja siitä kertyi 370 milj. dollarin verran. Tämän lisäksi elokuvalle annettiin Oscar-ehdokkuus parhaasta kuvauksesta.

Seuraavaksi Nolan ryhtyi ohjaamaan The Prestigeä vuonna 2006, ja sitten seurasikin jo jatko-osa aikaisemmalle Batman-elokuvalle: Yön Ritari, joka valmistui heinäkuussa 2008. Se keräsi huimat yli miljardin dollarin tulot sekä kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti kaksi. Nolan on tunnettu siitä, että hänen elokuvissaan näyttelevät usein samat näyttelijät, kuten esimerkiksi Michael Caine, Christian Bale, Marion Cotillard, Cillian Murphy, Tom Hardy ja Joseph Gordon-Levitt.

George Clooney

George Timothy Clooney syntyi vuonna 1961 Lexingtonissa, USA:n Kentuckyssa. Hän on amerikkalainen Oscarilla palkittu näyttelijä, joka toimii myös ohjaajana ja tuottajana.

Clooneyn nousu suurempaan julkisuuteen ja suosioon näyttelijänä alkoi TV:n sairaaladraamasta Teho-osasto, jota esitettiin vuosina 1994 – 1999. Sitä ennen hän oli kuitenkin jo tehnyt useita pienempiä rooleja elokuvissa.

Clooneyn näyttelijänuran voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun puolivälissä, kun hän ensin näytteli serkkunsa Miguel Ferrerin elokuvassa. Vaikka tätä elokuvaa ei koskaan julkaistu, se antoi kuinkin Clooneylle kipinän ryhtyä näyttelijäksi. Ensimmäisiä roolejaan hän teki 1980-luvulla TV-sarjoissa The Facts of Live, Roseanne sekä Bodies of Evidence. Hän sai myös pienempiä elokuvarooleja esimerkiksi elokuvassa Tappajatomaattien paluu vuodelta 1988.

Mutta Teho-osaston jälkeen alkoi varsinainen Clooneyn huippu-ura elokuvien parissa, ja hänen tunnetuimpia filmejään ovat mm. Ocean’s Eleven – Korkeat panokset, Meren raivo, Sietämätöntä julmuutta, Rauhantekijä, Hämärästä aamunkoittoon ja Batman & Robin. 2000-luvun puolella Clooneyn menestystarina jatkui hänen saatuaan kaksi Oscar-palkintoa. Ensimmäisen hän sai miespääosasta itse tuottamastaan poliittisesta draamasta Syriana vuonna 2008, ja toisen Oscarin hän sai parhaasta elokuvasta tuottamallaan elokuvalla Ariana vuonna 2012.

Clooney on osallistunut myös jossain määrin politiikkaan, ja poliittisesti hän on liberaali. Hänet nimitettiin myös YK:n rauhanlähettilääksi vuonna 2008. Kaiken tämän lisäksi hänellä on vielä yksi meriitti: People-lehti on nimittäin äänestänyt Clooneyn peräti kaksi kertaa maailman seksikkäimmäksi mieheksi.

Leonardo DiCaprio – Oscariton mestari

”I am the king of the world!”, huusi Jack Dawson Titanic-laivan keulassa matkalla kohti Amerikkaa, tai oikeastaan kohti jäävuorta, kuten historia surullisesti kertoo. Jack Dawsonin roolia näytellyt Leonardo DiCaprio ei osannut odottaa, kuinka hänen huutonsa olisi kymmenen vuoden päästä todellisuutta Hollywoodin näytttelijäpiireissä.

Hollywoodin moderni messias

Jo 90-luvun alussa näyttelyn aloittanut 40-vuotias hurmuri tunnetaan alan ammattilaisena, joka osaa valita itselleen oikeat projektit. Harva näyttelijä voi sanoa, että hänet tunnetaan paremmin Titanicin jälkeisistä rooleistaan. Kaksi Golden Globe -pystiä (10 ehdokkuutta) ja viisi Oscar-ehdokkuutta kertovat, siitä kuinka paljon myös itse katsojat rakastavat Leon tähtisilmiä, jotka mm. hurmasivat monet teinitytöt Romeo & Julia -elokuvassa.

Syystä tai toisesta DiCaprio ei ole voittanut ainuttakaan Oscar-pystiä, tehden hänestä ehkäpä tämän hetken elokuvamaailman tunnetuimman näyttelijän, joka on jäänyt nuolemaan näppejään Academy Awardsin gaaloissa. Tämä tuskin muuttuu vielä seuraavienkaan vuosien aikana, sillä DiCaprio ilmoitti ”Wolf of Wall Street” -elokuvan jälkeen pitävänsä taukoa näyttelystä ja siirtyvän hyväntekeväisyyteen. Leo onkin innokas ympäristöaktivisti.

Elämää valkokankaan ulkopuolella

Vaikka Leon pieni loma särkeekin monien sydämet, hänen pankkitilinsä tuskin itkee surusta. Elokuvat, joissa DiCaprio on näytellyt, ovat tuottaneet yhteensä noin kuusi miljardia dollaria! DiCaprio vei kotiin muikeat 60 miljoona dollaria ainoastaan Inception-elokuvan esiintymisellään. Näin ollen Leolla on varaa matkustella ympäri maailmaa tehden hyvää vähempiosaisille. Mikäs sen parempaa kuin lohduttaa itseään jälleen kerran menetetyn Oscarin jälkeen, kuin pitää puheita esimerkiksi YK:n huippukokouksissa muiden maailman johtajien kanssa. Antaa Matthew McConaugheyn pitää Oscarinsa.

Ja jos koti-ikävä iskee, Leolta löytyy muutama luksuslukaali, missä voi levätä. Yksi näistä on hänen 12,5 miljoonan dollarin Malibun lukaali, josta löytyy seitsemän makuuhuoneen lisäksi henkeäsalpaava takapiha – joka tässä tapauksessa on Tyynimeri, jonka aallot herättävät asukkaat jokainen aamu kauniin auringonlaskun kera. Tästä näkymästä voikin maksaa 12,5 miljoonaa taalaa samalla, kun kirjoittelee blogeja ilmaston lämpenemisestä yhdessä huippumallien kanssa.

Vitsit sikseen. Leon lahjat näyttelijänä menevät hukkaan politiikan likaisissa piireissä, eikä näitä tahroja pestä, vaikka kämpän hanoista virtaisi kultainen vesi.

Saku Koivun mittava ura päätökseen

Saku Koivu on Teemu Selänteen ohella suomalaisten kiekkofanien rakastetuimpia pelaajia. Suurella sydämellä pelaava Koivu jätti jälkensä myös Pohjois-Amerikan NHL-fanien muistoihin uhrautuvalla pelityylillään sekä aitona johtajana.

Yksi menestyneimmistä suomalaiskiekkoilijoista

Turun Palloseurasta kuvainnollisesti suurempiin kaukaloihin (NHL:ssä kaukalot ovat pienempiä) hypännyt Koivu pelasi mittavan uransa aikana 1124 peliä NHL:ssä, tehden 255 maalia ja antaen 577 maalin johtanutta syöttöä. Mittavan uransa aikana Koivusta tuli Montreal Canadiensin pisimpään toiminut kapteeni ja koko joukkueen symboli. Vaikka Saku ei koskaan nostanut Stanley Cup -pokaalia areenan kattoon, hänet tunnetaan kuitenkin mestarina monella eri tavalla; eikä ainoastaan Suomen Leijonan paidassa, missä Koivu voitti yhdeksän arvokisamitalia, mutta myös hänen henkilökohtaisen elämän kamppailussa.

Sairaudet ja loukkaantumiset hidastivat urakehitystä

Koivu sairastui vakavasti imusolmuke syöpään joka piti hänet sivussa kaudella 2001-02. Koivu taisteli syöpää vastaan suomalaisella sisulla ja onnistui palaamaan jäälle kauden viimeisessä ottelussa. Ennen ottelua Canadiensin fanit taputtivat Koivulle seisaaltaan peräti 8 minuuttia. Sakun rohkea taistelu palkittiin Bill Mastertonin muistopalkinnolla. Loukkaantumiset ovat olleen valitettavan usein osa Sakun uraa ja voimmekin vain spekuloida, kuinka hänen uransa olisi muuttunut, jos hän olisi pysynyt terveenä tai vaihtoehtoisesti pelannut toisessa joukkueessa.

14 vuoden jälkeen, jonka aikana Koivu toimi kapteenina kymmenen vuotta, Montreal Canadiesin ja Sakun tiet erosivat. Saku siirtyi vapaana agenttina Anaheim Mighty Ducksiin, missä Koivu muodosti pelottava duon yhdessä Teemu Selänteen kanssa. Koivun rintaan lyötiin varakapteenin merkki, kertoen siitä, kuinka paljon hänen johtajantaitojaan arvostettiin joukkueessa kuin joukkueessa. Esimerkiksi Kimi Räikkösestä ja muista lukuisista suomalaisurheilijoista poiketen Koivu ei ole koskaan ollut yksilöpelaaja, vaan todellinen hengenluoja.

Paluu Suomeen

Koivun jäätyä eläkkeelle alkoivat spekulaatiot, mikäli Saku perheineen palaisi Suomeen. Anaheimiin jääminen suljettiin pois Koivun laitettua Kalifornian 4,8 miljoonan euron talonsa myyntiin. 682-neliöinen lukaali pitää sisällään seitsemän makuuhuonetta, massiivisen viinikellarin sekä suuren pihan uima-altaalla ja kauniilla näköalalla. Talon sisustus saa vaikutteita Toscanan yöstä ja italialainen arkkitehtuuri näkyy myös talon pihoissa, missä löytyy useita istutuksia, antaen rauhallisen ja rentouttavan tunnelman. Tuskin Turku pystyy kilpailemaan tämän kanssa.

Toivottavasti näemme Sakun Suomessa jossakin muodossa. Esimerkiksi osana Leijonien joukkuetta, joka kaipaa kipeästi johtajia.