Ronaldo

ronaldoNopea, nopeampi, Ronaldo. Se oikea brassi-Ronaldo viihdytti yleisöä ja samalla dominoi jalkapalloa 90- ja 2000-luvulla. Puolustajien painajaisena Ronaldo terrorisoi joukkueita niin Euroopan sarjoissa kuin myös Brasilian maajoukkueen paidassa. Tuloksena kaksi maailmanmestaruutta, lukuisia kansallisia mestaruuksia ja kymmeniä henkilökohtaisia meriittejä.Lempinimellä ”Ilmiö” tunnettu Ronaldo on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja takuulla paras hyökkääjä. Hänen palkintokaapistaan löytyykin kolme maailman parhaan pelaajan palkintoa. PSV:n, Barcelonan, Real Madridin, Inter Milanin, AC Milanin ja Corinthiasin paitoja kantanut Ronaldo vetää puoleensa myös mestaruuksia, sillä jokaisessa joukkueessa missä Ronaldo pelasi, myös mestaruuspokaalit virtasivat ovista ja ikkunoista.Pelityyliltään Ronaldoa pidettiin täydellisenä hyökkääjänä. Nopea, iso, vahva, ketterä sekä virtuoosimainen pallonkäsittely kovassa vauhdissa ovat kaikki elementtejä, joista monet nykyhyökkääjät unelmoivat. Mutta näiden lisäksi Ronaldon maalivainu, pelinlukutaito sekä uskomaton lähtönopeus tekivät Ronaldosta pysäyttämättömän voiman. Valitettavasti moinen pelityyli kuitenkin verotti Ronaldon vartaloa. Monet vakavat polvivammat uhkasivat lopettaa Ronaldon uran jo ennen aikojaan, mutta hänen tahdonvoimansa avulla hän palasi kentille kerta toisensa jälkeen.Ronaldo lopetti huippujalkapalloilun suhteellisen nuorena, 34-vuotiaana. Nimittäin polvivammat estivät hänen aktiiviuransa jatkamisen huipputasolla. Lopullinen niitti uralle oli hypotyreoosi, jonka myötä Ronaldon paino nousi riippumatta urheilusta tai ruokavaliosta. Joka tapauksessa Ronaldo jätti jalkapalloiluun oman jälkensä muuttamalla modernin hyökkääjän käsitystä. Messillä ja Cristiano Ronaldolla on vielä matkaa oikean Ronaldon meriitteihin sekä lajille jätettyyn perintöön.